Ohita navigaatio

Mitä me teemme

OAJ Pääkaupunkiseutu

Alueyhdistys toimii OAJ:n paikallisyhdistysten sekä ala- ja oppilaitoskohtaisten jäsenyhdistystensä edunvalvonnan ja koulutuksen tukena. Alueyhdistyksen jäsenyhdistyksissä on yhteensä n. 16 000 henkilöjäsentä. Yhdistykseen kuuluvat myös alueen FSL:n jäsenet. Alueeseemme kuuluvat Espoo, Helsinki, Kauniainen ja Vantaa.

Jaostot

Jaostot ovat keskeissä roolissa yhdistyksen asioiden valmistelussa ja edunvalvonnassa. Alueyhdistyksen jaostot ovat varhaiskasvatuksen opettajien VOL, yleissivistävien opettajien YSI, ammatillisten OAO ja yliopistossa työskentelevien jäsenten YLL.

Jaostot muodostetaan siten, että niiden jäsenet edustavat mahdollisimman kattavasti oman toimialueensa opettajaryhmiä.

Jaoston tehtäviä ovat mm.:

  • oman jaoston edunvalvonta
  • tuoda hallituksen käsittelyyn omaa jäsenryhmäänsä koskevia asioita
  • jaoston jäsenyhdistysten sisäinen tiedottaminen

Jaostoille eli eri opettajaryhmille taataan mahdollisuus valmistella itseään koskevia asioita. Jokaisella jaostolla on lopullinen päätösvalta jäsenistönsä edunvalvontaa koskevissa asioissa. Alueyhdistyksen toiminta ei saa aiheuttaa eturistiriitaa jäsenryhmien edun vastaisesti esim. lausuntoja ja kannanottoja laadittaessa.

Jaostojen puheenjohtajat ovat työvaliokunnan ja hallituksen jäseniä. Hallitus nimeää keskuudestaan jaostojen puheenjohtajat jaostojen esityksestä. Jaostoilla on oma budjetti. Jaoston toiminnasta vastaavat jaostojen puheenjohtajat.

Jaostoista voit lukea lisää sekä tarkastaa yhteystiedot:

  • VOL – Varhaiskasvatuksen opettajat
  • OAO – Ammatilliset opettajat
  • YLL – Yliopistojen opetusala
  • YSI – Yleissivistävät opettajat

 

Koulutuspoliittinen edunvalvonta

Kunnissa tehdään päätöksiä, jotka vaikuttavat suoraan jäsentemme elämään. Eduskunnassa puolestaan päätetään esimerkiksi siitä, kuinka paljon koulutukseen satsataan rahaa. Me pidämme säännöllisesti yhteyttä alueemme kansanedustajiin ja tuomme heille esiin jäsentemme tekemän työn merkitystä. Lisäksi tuemme jäsenyhdistyksiämme kunnan koulutuspolitiikkaan vaikuttamisessa. Linkki oaj.fi:n Politiikassa-osioon.

 

Sopimusedunvalvonta

Alueyhdistys koordinoi, kokoaa ja kouluttaa alueen edunvalvontatoimijoita, sekä tukee heidän toiminta- ja vaikutusmahdollisuuksiaan paikallisessa edunvalvontatyössä. Vaikutamme opetus- ja kasvatusalan resurssien vahvistamiseen alueella esimerkiksi päättäjiä tavaten ja kannanotoin. paikallisen edunvalvonnan tärkeänä tehtävänä on vaikuttaa siihen, että opettajien työ- ja palkkausoloja kehitetään ostovoiman takaamiseksi.

Koulutuspoliittista vaikuttamista toteutetaan pääkaupunkiseudun erityispiirteet huomioiden, esimerkiksi alueellisessa vaikuttamistyössä ja keskustelussa näkyy vahvasti koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen. Linkki oaj.fi:n työelämäoppaaseen.

 

Koulutukset

Alueyhdistyksen perustehtävänä on tukea jäsenyhdistyksiä edunvalvontatoiminnassa. Järjestämme jäsenyhdistyksillemme koulutuksia, mutta myös erillisiä opettajajäsenille kohdennettuja edunvalvonnallisia koulutuksia. Koulutusten kohderyhmiä ovat esimerkiksi yhdistysten tiedottajat, työsuojeluvaltuutetut, luottamusmiehet, esimiehet sekä eri opettajaryhmät. Linkki alueyhdistyksen koulutuksiin ja muihin ajankohtaisiin uutisiin.

 

Tapahtumat

Järjestämme ja tuemme jäsenyhdistystemme tapahtumia, joilla vaikutamme alueen koulutuksen järejstäjien resursseihin. Tapaamme mm. kansanedustajia sekä jäsenyhdistystemme puheenjohtajia säännöllisesti. Jäsenille suunnatut tapahtumat kohdistuvat työssäjaksamiseen, hyvinvointiin sekä edunvalvonnallisen tiedon jakamiseen sekä alueen koulutuksellisten tarpeiden selvittämiseen. Linkki alueyhdistyksen tapahtumiin.