Puheenjohtajan ajatuksin kevätkokouksessa 27.8.2020.
Toivon, että kulunut kesä on antanut tilaisuuden toteuttaa sinulle mieluisia asioita, ja olet saanut hengähtää toivomallasi tavalla.
Osallistuin muutama viikko sitten Hämeen linnassa järjestettyyn Keskiaikamarkkinat ulkoilmatapahtumaan. Tapahtuman kruunasi illalla pidetty Tuliturnajaiset- esitys, jossa esiintyvät taiteilijat ja Rohon tallin hevoset ratsastajineen olivat luoneet vaikuttavan yhteisesityksen. Esitys alkoi illan jo pimentyessä sanoilla: Jotta näkisimme valoa, on oltava pimeys. Jäin vaikuttuneena kuulemiani sanoja miettimään. Huomaan palaavani samaan ajatukseen yhä uudelleen. Muutoksen ajassa, jossa nyt olemme osallisena, on todella tärkeää ”nähdä valoa”, vaikka pimeyden uhka (kutsumme sitä tässä ajassa Covid- 19- pandemiaksi) ympärillä onkin. Työtä on tehtävä kasvatuksen, opetuksen ja tutkimuksen parissa päivittäin, koronasta huolimatta. Työ syntyy meidän kaikkien toiminnan avulla, joten on vain nähtävä valoa ja tehtävä työtä luottavaisin mielin jokaisena päivänä – ”pyrittävä valoa kohti”.
Saamme valtiovallan taholta tietoa Koronan, yleisvaarallisen tartuntataudin, tartuttavuusluvuista ja ilmaantuvuudesta viikottain. STM: n ja THL: n tilannekatsauksen mukaan tartuttavuus on 1,3- 1,4 / 100 000 asukasta kohden, eli tilanne on Suomessa maltillinen infektion esiintymisen osalta. Tällä hetkellä tilanne on tämä- huomisesta emme tiedä. Hygieniaohjeiden noudattaminen ja vastuullinen käyttäytyminen varotoimin on oltava osana työtämme kaikissa niissä toiminnoissa, joissa olemme mukana. Pitäkäämme huolta toisistamme ja yhteisestä turvallisuudesta ympärillämme.
Jaksamista syksyn työhön
Ulla Jauhiainen, OAJ Pääkaupunkiseudun alueyhdistyksen puheenjohtaja